Ylhäältä Alas -pipo


Alla oleva ohje soveltuu mille hyvänsä langalle ja mille hyvänsä puikkokoolle. 


Voit muunnella pipoa haluamasi mukaan myssyksi, baskeriksi tai hyvin pitkäksi tontunlakiksi - vain mielikuvitus on rajana. 


Katso ohjeen loppupuolelta erilaisia muunteluvaihtoehtoja.



Ennen kuin aloitat

Pipo neulotaan kokonaan suljettuna neuleena. Voit neuloa pipon sukkapuikoilla tai pyöröpuikoilla, sillä menetelmä on sama molemmilla tavoilla.


Pyöröpuikoilla silmukat jaetaan puoliksi niin, että puolet pipon silmukoista on yhdellä puolella ja puolet toisella. Sukkapuikoilla silmukat jaetaan neljälle puikolle tasaisesti.


Laelta aloitettu pipo neulotaan käänteisessä järjestyksessä perinteiseen tekniikkaan nähden. Toisin sanoen pipossa lisätään siellä, missä perinteisesti kavennetaan.


Esimerkkipipon laki on litteä ja muistuttaa nauhakavennuksia, sillä lisäykset tehdään 8 kertaa joka toisella kerroksella. Katso ohjeen lopusta lisää lisäysvaihtoehtoja.


Lisäyksistä

Voit valita minkä hyvänsä haluamasi lisäystavan. Alla olevissa ohjeissa on käytetty edellisen kerroksen silmukoiden välissä olevaa lankaa, joka poimitaan vasemmalle puikolle ja neulotaan kiertäen oikein. Voit korvata tämän lisäystavan millä hyvänsä haluamallasi lisäystavalla, esimerkiksi langankierrolla tai 1 oikein etu- ja takareunasta -lisäyksellä.


Aloitus

Pipo aloitetaan pienellä renkaalla, johon neulotaan 12 silmukkaa aloitukseen. Aloitusrengas kiristetään umpeen vetämällä langanpäästä varovaisesti, kun pipo on valmis.Tee aloitusrengas niin, että langanpää kulkee kerältä juoksevan langan ali.

(ks. kuva alla).

*1. vaihe: Vie oikea puikko renkaaseen etukautta, vie puikko langan yli, ja tuo lanka renkaasta läpi.


2. vaihe: Vie puikko renkaaseen takakautta, vie puikko langan yli ja tuo lanka renkaasta läpi. *

Toista *-* vielä 5 kertaa. Työssä on nyt 12 silmukkaa. Merkitse kerroksen vaihtumiskohta. Neulo 1 kerros oikein, ja jaa työssä olevat 12 silmukkaa tasaisesti sukka- tai pyöröpuikoille.


Päälaen lisäykset

Päälaen lisäykset neulotaan joka toisella kerroksella. Jokaisella lisäyskerroksella lisätään 8 silmukkaa neliömäisesti, jolloin päälaki on tasainen.


1. krs: *1 o, lisää 1 (= L1), 1 o, L1, 1 o*, toista *-* kerros loppuun. 20 silmukkaa.

2. krs: oikein.

3. krs: *1 o, L1, 3 o, L1, 1 o*, *toista *-* kerros loppuun. 28 silmukkaa.

4. krs: oikein.

5. krs: *1 o, L1, 5 o, L1, 1 o*, *toista *-* kerros loppuun. 36 silmukkaa.

6. krs: oikein.

7. krs: *1 o, L1, 7 o, L1, 1 o*, *toista *-* kerros loppuun. 42 silmukkaa.

8. krs: oikein.

Jatka samaan tapaan lisäten, kunnes pipon päälaki on riittävän leveä. Sovita tarvittaessa.


Pipon leveyden arvioiminen

Voit arvioida pipon leveyttä venyttämällä hieman silmukoita, ja mittaamalla niiden leveyden.

Jos neulot päälaen sukkapuikoilla, mittaa yhdellä puikolla olevien silmukoiden leveys. Pipon ympärysmitta on yhdellä puikolla olevien silmukoiden leveys kerrottuna 4:llä, joten aikuisen pipoa varten yhden puikon silmukoiden tulisi vastata noin 14-15 cm pituutta.

Samoin pyöröpuikolla yhden puolikkaan tulisi vastata noin 28-30 cm pituutta.


Erilaisia lisäysvaihtoehtoja

Yllä olevaa aloitusta voi muunnella lähes loputtomiin.Voit luoda aloitusrenkaaseen haluamasi määrän silmukoita, ja neuloa lisäykset mielesi mukaan (halutusta lopputuloksesta riippuen). Pipon pintaneule voi olla mitä vain - samoin viimeistelevät joustimet ja reunukset.


Alla on vain muutamia vaihtoehtoja.


Sädelisäykset

Säteittäiset lisäykset saadaan lisäämällä silmukoita 8 kertaa kerroksella. Aloituksessa silmukoita täytyy olla 8:lla jaollinen määrä. Alla olevassa esimerkissä on tehty aloitusrenkaaseen 8 silmukkaa.

1. krs: *1 o, L1*, toista *-* krs loppuun. 16 silmukkaa.

2. krs: oikein.

3. krs: *2 o, L1*, toista *-* krs loppuun. 24 silmukkaa.

4. krs: oikein.

5. krs: *3 o, L1*, toista *-* krs loppuun. 32 silmukkaa.

6. krs: oikein.

7. krs: *4 o, L1*, toista *-* krs loppuun. 40 silmukkaa.

Jatka samaan tapaan lisäten 8 kertaa joka toisella kerroksella, kunnes pipo on riittävän leveä. Jatka neulomalla sileää oikeaa suljettuna neuleena, kunnes pipo on halutun pituinen.


Kurttuun vedetty päälaki

Myssyissä on usein kurttuun vedetty päälaki. Se syntyy lisäämällä 8 silmukkaa joka kerroksella. *Jätä siis sileän oikean välikerrokset (parilliset kerrokset) yllä olevista ohjeista pois, jolloin päälaki vetää voimakkaasti kurttuun (ks. viereinen kuva). Vaikutelmaa voi voimistaa luomalla aloitusrenkaaseen enemmän silmukoita, esimerkiksi 36 silmukkaa 12 silmukan sijaan.



Joustinneule ja lisäykset

Joustinneulepipon lisäykset neulotaan seuraavasti riippuen valitusta joustinneuleesta.


1 o, 1 n -joustinneule säteittäin lisäten

Luo aloitusrenkaaseen 8 silmukkaa. Neulo 1 kerros oikein.

1. krs: *1 o, lisää 1 (= L1)*, *toista *-* kerros loppuun. 16 silmukkaa.

2. krs: *1 o, 1 n*, toista *-* kerros loppuun.

3. krs: *1 o, 1 n, L1*, *toista *-* kerros loppuun. 24 silmukkaa.

4. ja kaikki parilliset krs:t: *neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

5. krs: *1 o, 1 n, 1 o, L1*, toista *-* kerros loppuun. 32 silmukkaa.

7. krs: *(1 o, 1 n) x 2, L1*, toista *-* kerros loppuun. 40 silmukkaa.

9. krs: *(1 o, 1 n) x 2, 1 o, L1*, toista *-* kerros loppuun. 48 silmukkaa.


Jatka samaan tapaan lisäten silmukoita joka toisella kerroksella 8 kertaa/kerros. Neulo lisätyillä silmukoilla joustinneuletta, kunnes pipo on riittävän leveä. Päätä lisäykset niin, että viimeisen lisäyskerroksen jälkeen neulot vain *1 o, 1 n -joustinta, jottei väliin jäisi 2 oikean silmukan raitoja. Jatka neulomalla joustinta suljettuna neuleena, kunnes pipo on halutun pituinen.


1 o, 1 n -joustinneule neliönä lisäten

Luo aloitusrenkaaseen 8 silmukkaa.

1. krs: *1 o, lisää 1 (= L1), 1 o, L1*, *toista *-* kerros loppuun. 16 silmukkaa.

2. krs: *1 o, 1 n*, toista *-* kerros loppuun.

3. krs: *1 o, L1, 1 n, 1 o, 1 n, L1*, *toista *-* kerros loppuun. 24 silmukkaa.

4. ja kaikki parilliset krs:t: *neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

5. krs: *1 o, L1, (1 o, 1 n) x 2, 1 o, L1*, toista *-* kerros loppuun. 32 silmukkaa.

7. krs: *1 o, L1, (1 n, 1 o) x 3, 1 n, L1*, toista *-* kerros loppuun. 40 silmukkaa.


Jatka samaan tapaan lisäten silmukoita joka toisella kerroksella 8 kertaa/kerros. *Neulo lisätyillä silmukoilla joustinneuletta, kunnes pipo on riittävän leveä. Päätä lisäykset niin, että viimeisen lisäyskerroksen jälkeen neulot vain *1 o, 1 n -joustinta, jottei väliin jäisi 2 oikean silmukan raitoja. Jatka neulomalla joustinta suljettuna neuleena, kunnes pipo on halutun pituinen.


2 o, 2 n -joustinneule säteittäin lisäten

Luo aloitusrenkaaseen 8 silmukkaa. Neulo 1 kerros oikein.

1. krs: *1 o, lisää 1 (= L1)*, *toista *-* kerros loppuun. 16 silmukkaa.

2. krs: neulo oikein kerros loppuun.

3. krs: *2 o, L1*, *toista *-* kerros loppuun. 24 silmukkaa.

4. ja kaikki parilliset krs:t: *neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

5. krs: *2 o, 1 n, L1*, toista *-* kerros loppuun. 32 silmukkaa.

7. krs: *2 o, 2 n, L1*, toista *-* kerros loppuun. 40 silmukkaa.

9. krs: *2 o, 2 n,1 o, L1*, toista *-* kerros loppuun. 48 silmukkaa.


Jatka samaan tapaan lisäten silmukoita joka toisella kerroksella 8 kertaa/kerros. Neulo lisätyillä silmukoilla joustinneuletta, kunnes pipo on riittävän leveä. Päätä lisäykset niin, että viimeisen lisäyskerroksen jälkeen neulot vain 2 o, 2 n -joustinta, jottei väliin jäisi 4 oikean silmukan raitoja. Jatka neulomalla joustinta suljettuna neuleena, kunnes pipo on halutun pituinen.


2 o, 2 n -joustinneule neliönä lisäten

Luo aloitusrenkaaseen 16 silmukkaa.Neulo 1 kerros oikein.

1. krs: *1 o, lisää 1 (= L1), 2 n, L1, 1 o*, *toista *-* kerros loppuun. 24 silmukkaa.

2. krs: *2 o, 2 n, 2 o*, toista *-* kerros loppuun.

3. krs: *1 o, L1, 1 o, 2 n, 1 o, L1, 1 o*, *toista *-* kerros loppuun. 32 silmukkaa.

4. ja kaikki parilliset krs:t: *neulo oikeat silmukat oikein ja nurjat nurin.

5. krs: *1 o, L1, 2 o, 2 n, 2 o, L1, 1 o*, toista *-* kerros loppuun. 40 silmukkaa.

7. krs: *1 o, L1, 1 n, 2 o, 2 n, 2 o, 1 n, L1, 1 o*, toista *-* kerros loppuun. 48 silmukkaa.


Jatka samaan tapaan lisäten silmukoita joka toisella kerroksella 8 kertaa/kerros. Neulo lisätyillä silmukoilla joustinneuletta, kunnes pipo on riittävän leveä. Päätä lisäykset niin, että viimeisen lisäyskerroksen jälkeen neulot vain *2 o, 2 n -joustinta, jottei väliin jäisi 4 oikean silmukan raitoja. Jatka neulomalla joustinta suljettuna neuleena, kunnes pipo on halutun pituinen.


Viimeistely

Päättele silmukat löyhästi. Päättele langanpäät ja höyrytä kevyesti.


Copyright

Tämä ohje on tekijänoikeuslain nojalla suojattu, ja se on tarkoitettu vain ei-kaupalliseen yksityiskäyttöön. Aineistoa ei saa julkaista, levittää, muokata tai kopioida ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa.


© Tuulia Salmela 2015.